Alkemia maljat ja energia
Alchemy Bowls
Alkemiamaljat ovat lähes 100% kvartsia johon on sekoitettu muita puolijalokiviä sekä metalleja valmistusprosessissa. Niiden ääni ja värähtely on erittäin kirkasta ja puhdasta. Värit sekä erilaiset mineraalit tuovat maljoihin energeettisen ulottuvuuden- ne ovat kuin energiaa fyysisessä ja soivassa muodossa. Ääntä on käytetty jo vuosituhansia parantamiseen, monissa kulttuureissa. Amerikan alkuperäiskansoille musiikki edustaa “elämän henkäystä”, sielun yhteyttä luonnon ja kaiken elävän kanssa.
Lila Kristiina on opiskellut maljojen soittoa sekä niiden kanssa laulua Barcelonasssa espanjalaisten opettajiensa johdolla. Parantava ääni sekä laulu ovat jo lyhyessä ajassa tuoneet monenlaisia muutoksia- niistä tärkeimpänä oman unen laadun parantuminen, sekä oman äänen löytyminen.
Harmoninen ääni ja värähtely linjaavat meitä, sekä rauhoittavat hermostoa sekä mieltä. Maljojen soidessa voimme vain antautua värähtelylle sekä kääntyä sisäänpäin, löytämään oman rauhallisen tilan, josta käsin asiat on helpompi nähdä selkeämmin. Sielun kieli on myös musiikkia, kuuntelemalla värähteitä, voimme kuulla myös oman musiikkimme helpommin!
"Omissa maljoissani on mm. kultaa, rautaa, platinaa, rubiinia ja ametistia sekä kuolleen meren suolaa yhdistettynä koekalaatuiseen kvartsiin. On ihmeellistä, että löysin maljat “vasta” 40-vuotiaana ja samaan aikaan minusta tuntuu että olen soittanut niitä aina. Palannut kotiin niiden myötä. Maljat yhdistävät minut suurempaan verkkoon ja yhteyteen, jossa erillisyyden tunne katoaa. Ne selkeyttävät ja yhdistävät meidät johonkin suurempaan, ikuiseen, ainaiseen rakkauteen ja yhteyteen."
Reiki
Energiahoidot ovat olleet läsnä elämässäni nyt yli 25 vuotta. Reiki on japanilainen hoitomuoto ja itsensä kehittämisen menetelmä, jonka perustaja Mikao Usui. Olen opiskellut Suomessa Reikiä Johanna Blomqvistin johdolla. Edellisiä energiahoito-opettajiani ovat olleet Gemma Vila (Espanja) sekä Carolina Aldana (Vesica Piscis, Espanja). Energian kanssa työskentely ja sen näkeminen ja aistiminen on minulle luonnollinen asia, elän herkkänä usein toinen jalka näkymättömässä maailmassa. Aistin paljon ihmisistä selvänäköisesti ja nään unia, joiden kautta kantautuu välilä erilaisia viestejä. Reiki on tapani palvella ja tuoda sinua lähemmäs omaa rakkauden lähdettäsi, sillä Reiki on universaalia rakkauden energiaa. Se on myös hyvin maadoittavaa- on tärkeää juurruttaa sielu vahvasti kehoon. Tästä syntyy vähitellen oma voima ja selkeys sekä suunta. Koen myös että kun elämämme on linjassa sielumme, ja sen tarkoituksen kanssa, elämä virtaa vaivattomammin ja meidän on kevyempi olla.
Polkuni parantamisen ja energian äärellä
Kävin ensimmäisen meditaatiokurssini 15-vuotiaana Berkeleyssä Kaliforniassa, jossa äitini opiskeli 90-luvulla Foundation for Spiritual Freedom- yhteisössä auratulkintaa sekä energiahoitoja ja meditaatiota. Kun kysyttiin mitä näet erilaisten energikeskusten kohdalla (silmät kiinni) sanoin että mustaa! Tästä hetkestä alkoi oma energiapolkuni ja erilaisten koulutusten kautta olen opetellut aistimaan ja näkemään energiaa, nykyään se on minulle yksi aisti muiden ohella. 19- vuotiaana lukion jälkeen muutin suoraan Barcelonaan. Tein siellä nykytanssin opintoja (Area Danca) sekä opiskelin energiahoitoja ja -luentaa. Opin myös paljon yhteisöelämästä noina vuosina. Vuonna 2010 palasin kotiin ja opiskelin Helsingin yliopistossa ympäristöekologiaa. Osallistuin myös Janne Kontalan joogaopettajakoulutukseen, sekä Reclaiming- tradition koulutukseen Espanjassa, jonka kautta rituaalien ja rituaalitilan luominen ja yhteys luontoon ovat vahvistuneet.
Matkustin useita kertoja Avaloniin (Glastonbury, UK) jonne koen vahvaa yhteyttä. Avalonin pyhät vedet sekä Jumalatar muistuttavat minua pyhästä feminiinistä ja muokanneet maailmakuvaani pehmeämpään, rakastavampaan suuntaan. Vietän erittäin paljon aikaa metsässä vesistöjen äärellä. Vesi on minulle tärkein elementti luonnossa. Äänimaljat löysin 2022 ja niiden kanssa yhdistyvät laulu, energia sekä värikkyys sekä parantaminen, kaikki asioita joita olen jollakin tavalla tehnyt erilaisissa muodoissa. Maljat ovat ikäänkuin synteesi, jossa monta minulle tärkeää asiaa linjautuu yhteen samaan konkreettiseen muotoon. Niiden myötä olen myös palannut laulamaan, joka on ollut koko elämän mittainen salainen unelmani- lapsena soitin pianoa ja lauloin paljon, on ihanaa taas palata musiikin maailmaan ja jakaa se kanssasi!
Teen äänimaljojen kanssa mielellään yhteistöitä, seremonioita ja työpajoja. Ota yhteyttä jos ne resonoivat!
Katso lisää Instagramista: @lila.eleia
- hinnasto - tulossa!